Palautteen monikerroksiset mahdollisuudet viittomakielen tulkkausalalla

Uncategorized @fi

Jenny Kolbe-Tapio ja Marjo Rantonen

Olemme työuramme aikana huomanneet, että palautteen saamisen ja antamisen hyödyistä sekä haasteista keskustellaan viittomakielen tulkkausalalla tasaisin väliajoin. Palaute on aihealueena sellainen, johon tulkit kokevat suurta tarvetta niin ammatillisten kehittämiskohteiden kuin omien vahvuuksien tunnistamisessa. Palautteen tulisi olla saajalleen hyödyllistä riippumatta siitä, onko se kehuvaa vai korjaavaa. Parhaassa tapauksessa palaute auttaa kehittymään, lisää työn imua, voimaannuttaa ja tukee ihmisen työidentiteettiä. Palaute on kuitenkin useilla työpaikoilla yhä käyttämätön voimavara. (Sarkkinen 2017.)

Opinnäytetyössämme tulemme syventymään viittomakielen tulkkien ajatuksiin heidän työssään tarvitsemasta palautteesta ja siihen, kuinka palautetta voidaan hyödyntää monipuolisemmin oman työn tukemisessa. Viittomakielen tulkkausalalla ei ole käytössä yhtenäistä palautejärjestelmää, jolla asiakkaat voivat antaa palautetta tulkeilleen tai tulkit vertaispalautetta kollegoilleen. Jokainen palveluntuottaja määrittelee itse, kuinka palautetta haluaa asiakkailtaan kerätä ja paljonko palautteen eri muotoihin panostaa.

Tarkastelumme kohteena ovat Evantia Oy:n viittomakielen tulkit ja heidän toiveensa ja näkemyksensä palautteesta tulkkausalalla. Evantia Oy on viittomakielen tulkkaus- ja kommunikaatiopalveluita tuottava yritys, joka työllistää valtakunnallisesti noin sata tulkkausalan ammattilaista. Yrityksen tavoitteena on vastata työntekijöidensä tarpeeseen yrityksen palautekulttuurin kehittämisessä sekä luomaan jokin uusi käyttöönotettava palautejärjestelmä, joka palvelee tulkkien toiveita. Pyrimme selvittämään, millaisia hyötyjä palautekulttuurin systemaattisella tarkastelulla ja kehittämisellä on niin Evantia Oy:n yritysstrategian kuin tulkkauspalveluja tuottavan yrityksen yksittäisen työntekijän näkökulmasta.

Lähde:

Sarkkinen, Merja 2017. Työterveyslaitos. Palaute on työelämän pienin suuri asia. Viitattu 3.4.2024. https://www.ttl.fi/tyopiste/palaute-on-tyoelaman-pienin-suuri-asia

Last modified: 8.4.2024