Mari Vainikka, asioimistulkkauksen lehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto
Kouluissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja erilaisissa järjestöissä työskentelee ns. kulttuuritulkkeja, joiden tehtävänä on pääsääntöisesti monikielisen viestinnän helpottaminen ja maahanmuuttajien ohjaus ja neuvonta näiden omalla kielellä. Heistä käytetäänkin myös nimikkeitä moni- tai omakielinen ohjaaja tai kulttuuriohjaaja. Kulttuuritulkit ovat usein itsekin taustaltaan maahanmuuttajia ja tuntevat asiakkaidensa taustakulttuurin. Vaikka tulkkaaminen ei aina automaattisesti kuulu kulttuuritulkkien tehtäviin, joutuvat he usein toimimaan keskusteluissa tulkkeina tai kääntämään kirjallisia tekstejä. Kulttuurisen asiantuntemuksen ja suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tuntemuksen ohella heiltä odotetaan siis myös kääntämiseen ja tulkkaukseen liittyvää osaamista.
Tulkkauksen tutkimuksessa kulttuuritulkkausta on pääasiassa lähestytty intercultural mediation -käsitteen kautta (ks. esim. Pokorn & Mikolič Južnič 2020; Pöchacker 2008). Franz Pöchhackerin (2008, s. 20) mukaan monissa Euroopan maissa ilmiön taustalla on instituutioiden 1980-luvulta lähtien lisääntynyt tarve viestiä maahanmuuttajien kanssa ja ohjata näitä tehokkaammin palveluihin huolimatta kieli- ja kulttuurieroista. Kulttuuritulkkaus onkin muotoutunut pääasiassa instituutioiden lähtökohdista ja enimmäkseen irrallaan tulkkauskoulutuksista (mas. 22). Kulttuuritulkit kuitenkin vertautuvat asioimistulkkeihin, jolloin heidät voidaan nähdä institutionaalisten asiakassuhteiden edistäjinä ja asioimistulkit puolestaan kieltä kääntävinä koneina (Pokorn & Mikolič Južnič 2020, s. 85–86).
Suomessa kulttuuritulkkaus on verrattain uusi ilmiö, ja toistaiseksi sitä on tutkittu varsin vähän (ks. kuitenkin Teiss 2013; Vuori 2018; Toivonen, Udo & Hyväri 2022). Monikielisyyden lisääntymisen myötä kulttuuritulkkeja on alettu rekrytoida esimerkiksi kouluihin, joissa heiltä odotetaan kieli- ja kulttuurimuurin ylittämistä, mutta myös sovittelua mahdollisissa konfliktitilanteissa. Kulttuuritulkkien työnkuva kuitenkin vaihtelee instituutioittain, ja he joutuvat usein tasapainottelemaan heihin kohdistuvien odotusten paineessa (Toivonen, Udo & Hyväri 2022, s. 143).
Tarkastelen esityksessä kulttuuritulkkien toimenkuvaa Suomessa ja sen merkitystä monikielisen arjen sujuvoittamisessa. Olen haastatellut kulttuuritulkkeja ja heidän kanssaan toimivia virkailijoita ja esittelen haastatteluissa esille tulleita näkemyksiä kulttuuritulkkien työnkuvasta ja siihen liittyvistä haasteista. Haastattelujen alustava analyysi osoittaa, että kulttuuritulkkien työssä olennaista on luottamus, jonka he voivat rakentaa suhteessa vieraskielisiin asiakkaisiinsa. Yhteinen kieli ja vieraskielisen asiakkaan taustan tuntemus helpottavat vuorovaikutusta, mutta kulttuuritulkit voivat myös sopeuttaa viestintäänsä näiden yksilöllisen tilanteen mukaan.
Lähteet
Pokorn, N. & Mikolič Južnič, T. (2020). Community interpreters versus intercultural mediators. Is it really all about ethics? Translation and Interpreting Studies 15, 80–107. 10.1075/tis.20027.koc.
Pöchhacker, F. (2008). Interpreting as mediation. Teoksessa Martin, A. & Valero Garcés, C. (toim.), Crossing Borders in Community Interpreting: Definitions and Dilemmas (s. 9–26). John Benjamins.
Teiss, K. (2013). Maahanmuuttajaneuvonta tulkkaa Tamperetta. Teoksessa K. Koskinen (toim.), Tulkattu Tampere (s. 184–207). Tampere University Press.
Toivonen, M., Udo, L. & Hyväri, S. (2022). Kulttuurikompetenssi omakielisessä ohjauksessa – omakielisten ohjaajien kokemukset. Teoksessa Helminen, J., Kajander-Unkuri, S. & Vesterinen, O. (toim.), Ohjaus- ja valmennusosaamista kehittämässä – Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2021 (s. 139–150). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-395-7
Vuori, Jaana (2018). Joskus näkyy, joskus ei: tulkit kotouttamistyön asiantuntijateksteissä. Teoksessa Koskinen, K., Vuori, J. & Leminen, A-K. (toim.), Asioimistulkkaus. Monikielisen yhteiskunnan arkea (s. 297–334). Vastapaino.
