Monika Haanpää, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
Maahanmuutto Suomeen on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Kun vuonna 1997 ulkomaalaisten henkilöiden osuus oli 0,7 prosenttia Suomen väestöstä, vuonna 2021 se oli noussut 8,5 prosenttiin. Maahanmuuton lisääntymisestä huolimatta Suomen väestön määrän kasvu hidastuu, väestörakenne vanhenee ja työikäinen väestö vähenee.
Lisääntynyt maahanmuutto on muuttanut myös varhaiskasvatuksen kenttää ja varhaiskasvatuksen henkilöstön työolosuhteita. Päiväkodin moniammatillisessa työyhteisössä työskentelee nykyisin yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Esimerkiksi Helsingissä vuonna 2014 varhaiskasvatuksen henkilöstössä muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia työntekijöitä (mukaan lukien työllistetyt) oli 390 henkilöä ja viimeaikaisen (3.11.2021) tiedon mukaan 631 henkilöä, kun varhaiskasvatuksen henkilöstön kokonaismäärä on lähes 6 000 henkilöä. Maahanmuuttajataustaisen varhaiskasvatuksen henkilöstön määrä saattaa nousta entisestään, kun varhaiskasvatuksen alalla kasvavaa työvoimapulaa pyritään paikkaamaan kansainvälisillä rekrytoinneilla, joita muun muassa yksityinen sektori tekee vuonna 2021 alkaneen Varhaiskasvatuksen opettajien polku Euroopasta Suomeen -hankkeen kautta. Lisäksi Tampereen ja Turun yliopistoissa on maahanmuuttajataustaisille tai kansainvälisille hakijoille suunnattuja englanninkielisiä varhaiskasvatuksen opettajien BA-tutkinto-ohjelmia.
Maahanmuuttotaustaisen varhaiskasvatushenkilöstön suurena haasteena pidetään suomen kielen taito, koska varhaiskasvatuksen henkilöstön työvälineenä on kieli (eri muodoissaan), joka muodostaa perustan henkilöstön, lasten ja heidän huoltajiensa sekä työyhteisön jäsenien väliseen kommunikaatioon. Kielellä on ensiarvoinen merkitys oppimisessa, koska tieto rakentuu sosiaalisessa kontekstissa ja vuorovaikutussuhteissa. Kieli kuvastaa ajatuksiamme ja tunteitamme, joiden ilmaiseminen vieraalla kielellä voi tuoda vaikeuksia ja luoda väärinkäsityksiä. Työyhteisön toimiva keskustelukulttuuri auttaa tutustumaan työyhteisön filosofiaan ja käytäntöihin sekä oppimaan niitä.
Päiväkodissa varhaiskasvatuksen henkilöstö työskentelee tiimeissä, joissa kommunikaatiolla on tärkeä rooli. Verbaaliseen viestintään työntekijöiden välillä kuuluvat sekä muodolliset että epämuodolliset keskustelut, jotka antavat tietoa työyhteisön perinteistä ja normeista, joissa tapahtuu myös kulttuurienvälistä oppimista – usein huomamatta. Kommunikaatioon kuuluvat myös sanattomat ilmaisut, esimerkiksi eleet, merkit ja tunteiden ilmaisu, jotka ovat viestinnän kantajina ja jotka esimerkiksi maahanmuuttajataustainen henkilö voi tulkita väärällä tavalla. Informaalisessa tapaamisessa, kuten esim. kahvitauoilla ihmiset saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa (mikä voi kasvattaa luottamusta, hyvinvointia ja itsekehitystä), voidaan vaihtaa ajatuksia, jakaa tunteita ja tutustua uusin ihmisiin, ja se on merkityksellinen tekijä sosialisaatiossa työpaikalla varsinkin uusille tulokkaille, jotka voivat oppia työyhteisön normeja vapaamuotoisissa tapaamisissa myös käytäntöyhteisön näkökulmasta. Riittämättömät kielitaidot saattavat aiheuttaa väärinkäsityksiä tavallista enemmän selitystä vaativiin tehtäviin työpäivän aikana ja estää epämuodollisen keskustelun ja vaikeuttaa sopeutumista työyhteisöön ja vaarantaa epämuodollisten keskustelujen ulkopuolelle jäämisen. Kuitenkin kielen ja kielenkäytön toimivuus on nähty tärkeämpänä ominaisuutena kuin sen virheettömyys.
Väitöstutkimukseni tavoitteena on selvittää ja kuvata maahanmuuttajataustaisten varhaiskasvatuksen opettajien ja lastenhoitajien kokemuksia sekä suomalaistaustaisen varhaiskasvatushenkilöstön ja päiväkodin johtajien näkemyksiä päiväkodin toimintakulttuurista, työyhteisön jäsenyydestä, toiminnasta ja sen johtamisesta päiväkodeissa suhteessa varhaiskasvatushenkilöstön moninaisuuteen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että maahanmuuttajataustaisten varhaiskasvatuksen opettajien ja -lastenhoitajien integrointiin suomalaisen päiväkodin työyhteisöön ja mahdolliseen ammatti-identiteetin vahvistumiseen vaikuttavat ensinnäkin suomen kielitaito ja sen oppimisen tukeminen. Toiseksi suomalaistaustaisten varhaiskasvatuksen työyhteisön jäsenten hyväksyvä ja tasavertainen suhtautuminen maahanmuuttajataustaisiin työtovereihin. Kolmantena esille tulleena tekijänä olivat jokaisen yksilön ammatillinen osaaminen ja henkilökohtainen itsetunnon vahvuus sekä hyvät sosiaaliset suhteet työpaikalla. Tutkimustulokset osoittavat myös, että kirjallinen kielitaito on erityisen tärkeää päiväkodissa toimivan varhaiskasvatuksen opettajan työssä. Tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan myös sitä, miten käytäntöyhteisöt toimivat ja miten moninaista työyhteisöä johdetaan.
